Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Kasvatus / 育種

Kasvatamme Hajamielessä tällä hetkellä vain yhtä rotua, shibaa. Meiltä on mahdollista tilata oma kippurahäntä niin harrastekäyttöön esimerkiksi agilityyn tai vaikkapa metsästykseen, ja miksipä ei näyttelyihinkin. Meillä syntyviä pentuja ei kuitenkaan ole missään nimessä pakollista käyttää moisissa tarkoituksissa, vaan voit hankkia oman kippurasi tallisi maskotiksi tai kotisi nurkkia karvoittamaan. Meidät löytää myös vMKL kennellistalta!

Meillä on kuitenkin myös ehtoja ostamiseen liittyen..

♡ Pentu tulee lisätä omille sivuillesi kolme viikkoa pennun hankinnasta. Lisää aikaa voi tietysti anoa!

♡ Pennulle ei ole pakko tehdä omia sivuja, mutta sen täytyy kuitenkin konkreettisesti näkyä jossain sivulla tai sivustolla.

♡ Pentu rekisteröidään vFCI:n koirarekisteriin. Koiran kasvattajan nimen kohdalle kirjoitetaan Kati. Kennelnimen kohdalle kirjoitetaan Hajamielen.

♡ Pennun sivujen yhteyteen merkitään sen saama rekisterinumero, esim VTR-1234.

♡ Pentu ei saa kadota. Jos myyt sen eteenpäin, ilmoita sen uudet sivut, se ei ole uuden omistajan tehtävä. Jos kennelisi/tallisi/sivustosi lopettaa, ilmoita siitä minulle niin voin hakea pennun meile asumaan.

♡ Jotta tiedän sinun lukeneen nämä ostamiseen liittyvät ohjeet, kirjoita pennun ostoon liittyään lomakkeeseen muuta kohtaan: Hajamielen pentu.

♡ Tilauspennut ovat mahdollisia, kysy lisää vieraskirjassa!

 

Suunnitteilla olevat pentueet  /  計画されました子犬

Pentueen isä ♂ Pentueen emä ♀ Pentueen ajankohta ja teema
Aiko Betelgeuze? Ei tiedossa, Runot

 

Myytävät kasvatit  /  販売のための子犬

Hajamielen Piippolan vaari ♂ Hajamielen Täti Monika ♀

  • Lastenlaulut-pentue
  • Syntynyt 12.04.2017
  • Näyttelyihin ja aktiiviseen harrastamiseen

  • Lastenlaulut-pentue
  • Syntynyt 12.04.2017
  • Aktiiviseen harrastamiseen, esim. agility, toko

 

Kasvatit  /  た仔イヌ

Vuosi 2016
12.04.2017 Lastenlaulut- pentue Hajamielen Täti Monika Hajamielen Riitasointu x Hajamielen Nuu-Nuu Myynti
12.04.2017 Lastenlaulut- pentue Hajamielen Piippolan vaari Hajamielen Riitasointu x Hajamielen Nuu-Nuu Myynti
12.04.2017 Lastenlaulut- pentue Hajamielen Hämä-hämähäkki Hajamielen Riitasointu x Hajamielen Nuu-Nuu Hajamieli
06.06.2016 Teletappi-pentu Hajamielen Nuu-Nuu Aiko x Zuki Hajamieli
02.05.2016 Rölli-pentue Hajamielen Milli Menninkäinen Surutan x Mashumaro Hajamieli
02.05.2016 Rölli-pentue Hajamielen Riitasointu Surutan x Mashumaro Hajamieli
©2018 Virtuaalikennel Hajamieli - suntuubi.com